Miten SFRA-käyrät luetaan ja mikä osa käämistä vastaa kutakin taajuusaluetta?
SFRA-kaavio näyttää magnitudisuhteen (dB) vs. taajuuden log-asteikolla. Jälki on jaettu kolmeen pääalueeseen:
|
Taajuusalue |
Herkkä |
Tyypillisiä ominaisuuksia |
|
Matala (10 Hz – 2 kHz) |
Perus kunto |
Hallitsee ydininduktanssi; muutokset osoittavat jäännösmagnetismia, sydämen maadoitusvikoja |
|
Keski (2 kHz – 200 kHz) |
Käämin geometria (aksiaalinen/radiaalinen) |
Resonanssihuiput LC-vuorovaikutuksista; vaihdot osoittavat levyn nurjahduksen, puristuspaineen häviämisen |
|
Korkea (200 kHz – 2 MHz) |
Johdinmääritys ja paikallinen rakenne |
Seisovat aallot johtojen päällä; muutokset osoittavat siirtyneen han{0}}vaihtimen tai holkin johdon liikettä |
Tärkeimmät tulkintasäännöt:
1. Resonanssihuippujen taajuusmuutos (vasen/oikea) → muutos induktanssissa tai kapasitanssissa (deformaatio).
2. A magnitude change (>3 dB) → vaimennusvastuksen muutos (löysät liitännät).
3. Uudet tai puuttuvat resonanssihuiput → rakenteellinen muutos tai sisäinen vaurio.
4. Vertaa aina vaiheen-ja-vaiheen jälkiä - terve yksikkö näyttää lähes-identtiset jäljet kaikissa kolmessa vaiheessa.
Määrälliset kriteerit (IEEE C57.149:n mukaan):
1. Korrelaatiokerroin (CC) > 0,98 → käämit hyvässä kunnossa.
2. 0.90 < CC < 0,98 → marginaalinen, saattaa vaatia lisätutkimuksia.
3. CC < 0,90 → merkittävä muodonmuutos, vaatii todennäköisesti lisätarkastuksia.